Rivallekin jälki: 780 metriä pitkä, tunnin vanha ja kuusi esinettä. Tuuli aika heikko mutta pyöri jonkin verran, maa täysin sula ja lumeton. Ihana kangasmaasto. Ensimmäinen suora n. 160 m, sivutuuli vasemmalta, toinen 350 m, tuuli takaa, viimeinen reilu 200 m, etuviistosta oikealta. Täysin järjetön harjoitus suhteutettuna jälkitreenien määrään ja laatuun aiemmin...

Lähdimme jäljen nostoon n. 15 metrin päästä kohtisuoraan jäljelle, pidin Rivan 2-3 metrin liinassa. Jäljelle tullessaan otti sen täydellisesti, nenä maahan, 90 asteen kulma ja heti oikeaan suuntaan. Ehkä 50 m meni näin, mutta sitten se yks kaks poukkasi sivuun ja oli menossa jonnekin nenä pystyssä, käskin takaisin. Palatessaan otti ekan esineen vähän ilmavainuisesti (n. 70 metrissä), merkkasi selkeästi mutta ei olisi nostanut ellen olisi antanut käskyä. Siitä eteenpäin jäljesti taas mallikelpoisesti ja ekan suoran jälkeinen kulma meni ihan raiteilla. Toisen esineenkin merkkasi, mutta nostaminen oli vaikeaa käskylläkin, ei siksi että esine olisi inhottanut vaan kun jälki vaan olisi vetänyt eteenpäin voimakkaammin. Sama toistui ihan kaikilla esineillä, merkkasi selvästi, mutta olisi jatkanut matkaa nostamatta esinettä ellen olisi käskyttänyt. Esineistä palkkasin syöttelemällä useamman namin ennen kuin jatkettiin matkaa, siinäkin näki että heti kun namit loppui mun kädestä, koira kääntyi jo jatkamaan jälkeä. Riva ei kuitenkaan ota nokkiinsa, vaikka käskenkin sitä pysähtymään ja odottamaan, että minäkin olen valmis jatkamaan matkaa (kaikki esineiden talteen pistämiset, GPS:n tarkastuksen sun muut...). Esineiden arvoa pitäisi kuitenkin jotenkin selvästi kasvattaa...

Itse jäljestäminen oli minusta erinomaista, vauhti oli reipas olematta hutiloiva, koirasta oli selkeästi luettavissa milloin on jäljellä, milloin merkkaa esineen, kulmat jne. Mun räpistelyt perässä ei häirinnyt, ei noteerannut riistanjälkiä (osa jäljestä kulki ilmeisesti metsäkauriin jäljen päällä) ja oli suurimman osan jäljestä intensiivinen ja keskittynyt. Jäljen loppupäässä (> 500 m) alkoi näkyä väsymistä, suu aukeni ja läähätys koveni, pää nousi muutaman kerran. Ongelmiin törmättiin sitten kun tultiin mun älynväläyskohtaan jäljen loppupäässä, olin toisen kulman jälkeen kulkenut jonkin matkaa polkua pitkin ja Riva jäljesti pätkän hyvän näköisesti polkua pitkin, kunnes iski kuseskelu ja jälki unohtui tyystin. Eli liian vaikea kohta jäljen loppupäässä kun kokematon jälkikoira oli jo väsynyt. Pienen pyörimisen ja ihmettelyn jälkeen saatiin kuitenkin nostettua jälki uudelleen polun vierestä ja riemu olikin suuri kun viimeinenkin esine löytyi. Onneksi koira jaksoi vielä tsempata ja ratkaista sen jäljellä olevan pätkän että saatiin onnistunut päätös muuten loistavasti menneelle harjoitukselle.

On se ihme koira :-), ihana!