Kokeilin sitten miten Bardi reagoi jälkeen, jossa on nameja vain yksi per jalanjälki (lukuunottamatta paria ensimmäistä metriä, niillä tiheämmin) ja joka on vähintään kaksi kertaa niin pitkä kuin pisin tähän mennessä tehty. Kokeilu olisi vaan onnistunut paljon paremmin jos ohjaaja olisi taas käyttänyt aivojaan ja merkannut jäljen tarkan lähtöpaikan... Hämärtyvässä illallassa kuivamuonanappulat ei oikein hyvin erottunut kulottuneen heinän ja pudonneiden lehtien seasta. No kyllä koiran nenä sen jäljen sieltä löysi, mutta lähtö ei sitten ollut mikään rauhallinen ja hallittu. Toisaalta nyt oli jäljessä sen verran pituutta että koira ehti rauhoittua työskentelyyn ja loppupää oli ihan nätin näköistä, nappulat korjattiin parempaan talteen ja, vaikka tässä ei mitään peltojälkikoiraa ollakaan tekemässä, nenä alkoi tehdä sellaista siksakkia askeleelta toiselle edettäessä. Vauhti ei kiihtynyt vaikka nameja oli harvemmassa, päin vastoin tuntui että nyt vasta Bardilla oli motivaatiota keskittyä poimimaan kaikki namit, kun niiden etsimiseksi joutui näkemään jo vähän vaivaa.