Olipas vaikean oloinen lenkki eilen. Heti alkuun alkoi pistämään kylkeä, sitten kun sen sai helpottamaan (hengitä hyvä ihminen, hengitä!), alkoi jalat painaa tonnin. Tuntui kuin ei pohkeissa olisi kiertänyt veri ollenkaan. Mutta kun sitkeästi vaan puursi eteenpäin niin kyllä se olo lopulta helpotti, tällä kertaa tosin vasta ihan lenkin loppuvaiheessa. Henki kulki, ei pistosta ja jalatkin alkoi toimia.

Rohkaisevaa oli myös jutella erään tutun kanssa, aloitti hänkin juoksemisen nollatasolta pari vuotta sitten. Viime kesänä juoksi puolimaratoonin ja nyt treenaa kokonaiselle. Ehkä mullakin on toivoa.