Minnan ohjeiden mukaan omatoiminen kävelylenkki. Olin alunperin suunnitellut tekeväni sen ihan kotimaisemissa, siis tavallinen lenkki, mutta läksinkin näyttämään Bardia Kirsille ja sen päälle sitten päätin yhdistää lenkkeilyn ja Bardin sivistämisen ja meninkin sen kanssa kaupunkiin.

Keväinen sunnuntaipäivä tarjosikin maalaispojalle lenkkireitin varrella kaikea mahdollista ihmeteltävää; kävelijöitä sauvoilla ja ilman, juoksijoita, polkupyöriä, lastenvaunuja ja vieraita koiria. Ja hajuja, ihan mahdottomasti hajuja. Kontakti olikin vähän hukassa varsinkin alkumatkasta, sitä pitää häiriöiden alla vahvistaa vielä paljon. Mutta se kulkee nätisti remmissä, ei vedä eikä poukkoile hallitsemattomasti (ja tätä ei ole todellakaan opeteltu, meillä saattaa kotioloissa kevyesti vierähtää viikko niin että koirat ei remmiä näekään), eikä jumita jokaiselle hajullekaan, vaan kulkee reippaasti. Nameja kuitenkin kului, kun palkkasin Bardia kontaktista aina kun ohitimme ihmisiä tai muuta. Sinänsä se kulki ihan sivistyneesti, ihmisiä olisi tehnyt mieli moikkailla ja ohitettaviin koiriin se suhtautui rauhallisen uteliaasti, mutta namilla sen sai vietyä ahtaistakin ohituksista nätisti. Muutama remmirähjäkoira tuli vastaan, Bardi ei niihin reagoinut sen kummemmin.

Johtuisiko totuttua kovemmasta lenkkeilyalustasta, mutta pohkeet ja säärien etuosat valitti lenkin puolivälin tienoissa.